torstai 13. joulukuuta 2012

Mimicon!

Hei taas kaikille! Aika on kulunut kuin siivillä, koulu on vienyt suuren osan ajasta ja muuta oikein ole vielä ehtiny cossien eteen tekemään kuin suunnittelemaan ja ostamaan kankaat, mutta hei, hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, eikös? :D Mutta, ennen varsinaista cosplay in-progress -kirjoitusta saatte HÄPEILEMÄTÖNTÄ mainostusta tältä suunnalta erääseen ensi vuonna ensi kertaa järjestettävään coniin liittyen eli pitemmittä puheitta, hyvät naiset ja herrat;
Mimicon tulee siis olemaan Mikkelissä järjestettävä, (mitä luultavammin) 2 -päiväinen con, joka tulee tarjoamaan ohjelmaa niin animesta, mangasta kuin japanilaisesta populaarikulttuurista muutenkin kiinnostuneille. Conin suunnittelu on vielä alkuvaiheessa, mutta kuulemani perusteella siitä voisi hyvinkin tulla yksi parhaista coneista :D Mutta kukaan ei yksin pysty järjestämään conia, vaikka kuinka yrittäisi, joten työväkeä kaivataan myös Mimiconiin (itse olen nyt vakavasti harkitsemassa yhden ohjelma-numeron pitämistä, mutta saa nähdä saanko mitään aikaan :--D ). Mimiconin sivuilta pystyy lähettämään "työhakemuksia" järjestäjille ja kysymyksiä voi esittää facebookin Mimicon -sivulla. Mimiconin sivuille pääsette tästä linkistä: http://2013.mimicon.fi/

Toinen syy miksi haluan tästä kirjoittaa tänään on tietenkin se, että uusi con tarkoittaa myös mahdollisuutta tehdä uusi cosplay! Ja ainahan tästä tulee täpinöihin, koska mikäpä olisi sen hauskempaa kuin miettiä mitä haluaisi cossata ja listata vaihtoehtoja. Olisi mukava tehdä taas jonkinlainen paricossi Lazuliksen kanssa, mutta toisaalta olen miettinyt myös mahdollisia yksin tehtäviä asuja. Mutta, tässä vähän listaa omista cossi-haluista ja vähän mietteitä itse asuista, olkaahan hyvät! 

Zero: Tsukihami no Kamen (Fatal Frame 4): Sakuya & Ruka
Tätä cossia on jo Lazuliksen kanssa pitkään mietitty (siitä asti kun peli julkaistiin Japanissa...) ja ehkä nyt vihdoin ja viimein saisi tehtyä tämän? Itse cossaisin Sakuyaa ja Lazuliz Rukaa (?).  Koska Personan Yukikoa varten tarvitsen tuollaisen samanlaisen peruukin, niin tässä voisin hyödyntää sitä joutumatta taas ostamaan uutta, eli jos Yukikoon ostamani peruukki on sopiva, on tämä cosplay aikas vahvoilla kärkisijoilla! Ja jos sattuisi käymään niin etten Mimiconiin jostain syystä pääsisikään, niin tätä pukua tulisi kyllä varmasti käytettyä muissakin coneissa!

Neko no Ongaeshi: Paroni & Haru
Kissojen valtakunta -elokuva kuului lempielokuviini silloin kun se ensimmäisen kerran ilmestyi, ja pidän elokuvan tyylistä vieläkin. Erilaista Ghibliä! Viime kesänä mieleeni tupsahti tämä kyseisen kohtauksen mekko ja tarkoitus oli alunperin saada tämä asu valmiiksi viime syksyn Traconiin, mutta kiireisen kesän takia suunnitelmat meni hieman uusiksi... Mutta ehkä tänä vuonna, ehkä Mimicon! Minä siis pistäisin päälle Harun asun ja Lazuliz lupautui paroniksi. Ongelmana tässä asussa on lähinnä paronin osuus, koska a) toteuttaako tuo pää "furry"-päänä vai b) tehdäkö "ihmis"versio?? Lazuliz itse haluaisi ehdottomasti mahdollisimman oikeannäköisen, eli jonkinlainen naamio/furrypää/miksi-lie-haluatte-kutsua pitäisi väkertää...

Gate 7 : Hana
Suurena CLAMP -fanina olisi ihana päästä cossaamaan edes jossain vaiheessa Hanaa, mutta katsokaa noita yksityiskohtia noissa asuissa D8 Kuolema! Mutta CLAMPin tuntien asuja tulee olemaan runsas määrä, joten peruukkia tulisi käytettyä enemmänkin kuin yhden kerran. Mutta näiden asujen kanssa aikaa pitäisi olla jokseenkin runsaasti.... Joten voi olla etten tätä ehdi vielä Mimiconiin!

Final Fantasy X-2: Rikku
I know, jokseenkin paljastava asu 8D Maaliskuussa! Nooo.... On sitä pahempaakin! Tähän cossiin olen löytänyt Ebaysta täydellisen peruukin, mutta tätä ennen pitäisi päästä eroon jalkaläskeistä :D tosin onhan tässä aikaa! Ja Vähän olen kesästä jo saanut laihdutettua, joten eiköhän tämä putki pysy päällä vielä keväälläkin, jos hyvin käy niin tämä voisi olla potentiaalinen vaihtoehto... Koska huivit <3

Clover: Suu
CLAMP CLAMP CLAMP... Miksi teette niin ihania hahmo-designeja! Clover on yksi CLAMP:n upeimmista mangoista IKINÄ, suosittelen ehdottomasti lukemaan! Suu ei alunperin ollut se ensimmäinen hahmo, jota tästä sarjasta halusin cossata, vaan joskus pari vuotta sitten olisin halunnut cossata Oruhaa. Ongelmaksi muodostui kuitenkin se, että Oruha on jokseenkin vanhemman näköinen kuin minä, joten eipä siitä oikein mitään olisi tullut... Mutta Suu kuului myös silloisiin lemppareihini, koska siivet <3 Tosin ne samaiset siivet tuottavat tässä asussa ongelmia, koska todella mukava kävellä tuollaiset selässä, mutta jos ihmiset osaisivat varoa niitä? Jos tätä ei nähdä Mimiconissa, niin ehkä jossain tulevaisuuden conissa :P Tai sitten kun olen vanhempi niin vaihdan siihen Oruhaan...

Pokemon: Lucario
Lucario on ja tulee olemaan varmasti ikuisuuden lempipokemonini ja kukapa ei olisi halunnut joskus cossata lempipokemoniaan? Tähän idea lähti nyt talven aikana, kun alunperin mietin Renamonin cosplayaamista, mutta joka sitten unohtui, koska eräs suomalainen oli jo sitä tekemässä ja siitä on tulossa aivan upea! Ei sillä että välttämättä tätäkään koskaan saisin valmiiksi, koska en koskaan ennen ole fullbodysuittia tehnyt... Vähän kokeneemmilta kavereilta pitäisi aika paljonkin kysyä neuvoa, mutta jos oikein paneutuisi niin eiköhän tuokin onnistuisi! Mutta ehkä tämäkin jää vain haaveeksi... Lähinnä ehkä ajanpuutteen takia, koska tämän tekemiseen saattaa kulua hetki... Mutta ehkä pikkuhiljaa!

Alice Madness Returns: Royal Costume
Kuuluu taas kategoriaan minulla-on-peruukki-valmiina-siis-cossaa. Tämäkin on ollut jo pidemmän aikaa mielessä ja Mimiconiin voisi mahdollisesti saadakin valmiiksi! Sitä paitsi tykkään proppien tekemisestä, tässä ainakin olisi valinnan varaa (tai ei, koska pakko saada HobbyHorse!!) Alice on myös siitä mukava hahmo, että noita pukuja on muutama hälle siunaantunut, joten voisi useampaan otteeseen cossia!

Mutta, tässä vähän unelmia ja maybe-I'll-do -suunnitelmia, saa nähdä miten ehtii/jaksaa tehdä ja mikä näistä nyt sitten "voittajaksi" pääsee... vai pääseekö mikään? Lapsen mieli kun muuttuu niin äkkiä :--D Lazuliz voi sitten tähän postaukseen muokata omia cossi-ideoitaan tai tehdä kokonaan uuden postauksen, miltä vaan tuntuu! Hyviä joulunodotuksia itse kullekkin <3

-Punpun

maanantai 17. syyskuuta 2012

Cossi siellä toinen täällä... Vuosi 2013

Joo-ops, Traconin jälkeen onkin sitten tullut mietittyä ensi vuoden cossaus-suunnitelmia, lähinnä cosseja joita voimme Lazuliksen kanssa "ryhmänä" cossata. Allekirjoittaneella on ainakin suunnitelmissa vielä saada Hikaru valmiiksi ensi vuodeksi, sekä tuo edellisissä postauksissa mainittu Sakuran Japani-inspiroitunut pukuviritelmä (kun kerta on aloitettu niin voisihan sitä kokeilla loppuun asti nämäkin saattaa..). Cosplay-gaalassa saatamme tänä vuonna vielä käydä, mutta sinne tuskin saamme mitään pukuja tehtyä; lähinnä tarkoituksena on käydä katsomassa millainen tapahtuma on.

MUTTA, itse asiaan, eli mitä tullaan näkemään ensi vuonna:

Desucon Frostbite 2013:


"Change! Precure!"  Eli kaverini Tenshi ilmoitti haluavansa cosplayta Cure Passionia tässä jokusen viikko takaperin (sarjasta Fresh Pretty Cure) ja minähän innokkaana Fresh Precure-fanina olin täpinöissäni tästä (joskus olin halunnut itsekin Passionia cossata, mutta Peach kuuluu ehdottomasti suosikkeihini). Hyvin lyhyen harkinnan jälkeen lupauduin cossaamaan Cure Peachia ja sainpa tuon Lazuliksenkin värvättyä Cure Pineksi. Muuten on siis ryhmä kasassa, paitsi että Cure Berry puuttuu... Halukkaita cossaajia etsitään siis! Luultavasti laitan vielä hakuilmoitusta Anikiin, mutta jos ketään ei saada niin käyhän se kolmellakin :) Voi olla tosin ettei kovin moni tunnista hahmoja, kun Precure ei ole niin tunnettu Suomessa, mutta tärkeintähän on pitää hauskaa!

Olen niin heikkoluontoinen että minun värväämiseeni ei paljoa kylläkään tarvittu. Tarvitsee vain kysyä ja I'm all in! vaikka mitä olisi keksittynä. ~Lazuliz

Cure Peach: Punpun  /   Cure Pine: Lazuliz

Nämä puvut olisi sitten meidän tarkoitus toteuttaa, vähän vielä pitää miettiä miten saa molemmat toimimaan + peruukkien hankinta ja modaaminen... Vähän pelottaa jo etukäteen, mutta eiköhän tästä selvitä! Allekirjoittanut aikoo vielä saada Frostiin valmiiksi Card Captor Sakura japani!Sakuran, mutta Peach tulee kuitenkin etusijalle, saa nähdä miten aikaa riittää!


Desucon 2013:

Yukiko Amagi: Punpun / Konohana Sakuya: Lazuliz
Traconissa törmäsin upeaan cossiin, joka myöhemmin paljastui Persona 4 -sarjan Izanagiksi. Tästä kimmokkeena aloin etsiä muita persona-hahmoja samasta sarjasta ja törmäsin Konohanaan, jonka design vei mennessään! Kyseisestä sarjasta en vielä tiennyt mitään, ja cossi-intokin jäi siinä vaiheessa vain haaveeksi, kunnes eräs ystäväni lähestulkoon painosti minua katsomaan kyseisen sarjan (kiitos siitä!) ja nyt on sitten cossi-haave tullut takaisin! Eli, tarkoituksena olisi että minä cossaisin Yukikoa ja Lazuliz Konohanaa (parasta tässä on se, että molemmat ovat sarjassakin yhtä aikaa läsnä, eikä mitenkään niin että esim. Yukiko muuttuisi Konohanaksi, upeaa!) Yukikon cossia varmaankin aloittelen vasta vuodenvaihteen jälkeen, Konohanaa pitää varmaankin aloittaa jo paljon ennen (siis hei oikeesti, kattokaa nyt noita "siipiä!!"). Hieman haastetta Desuun :D Katsotaan josko saisimme sitten Desuun toiselle päivälle tehtyä ne kesken jääneet MKR-cossit...

Taisin mainita jotain siitä luonteen heikkoudesta. En siis TODELLAKAAN ole varma miten saan kaiken tuon härpätyksen tehtyä ja mistä. Varsinkin kun olisi hienoa totauttaa nuo Konohanan jalat tuollaisina. Stressiä ja paineita siitä että saisi tuon kokonaisuuden onnistumaan? Neverrrrrrr. ~Lazuliz

Mutta, tällaisia suunnitelmia tällä kertaa, saa nähdä miten käy näiden kanssa! Ensi kertaan!

- Punpun

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Introducing! Pun number 2!

Heippa vaan kaikille taas!

Kesä tuli ja kesä meni, mitä ehdin tekemään siinä välissä? Töitä ja uuden perheenjäsenen hoitoa... Että siihen meni sitten Traconin cossiin tarkoitettu aika! Kesän aikana tapahtui kaikenlaista muutakin, joten motivaatio pukujen tekemiseen ei ollut kovin suuri, mutta virheistään oppii ja niin edespäin! Elämä jatkuu :)

Nyt kuitenkin tuntuu sille, että motivaatio on tullut takaisin, kiitos Traconin! Oli jälleen mukava con, paras Tracon aikoihin; suomalaisen cosplayn taso se vaan nousee vuosi vuodelta! Etenkin esitysten osalta, oli kyllä upeaa katseltavaa :) Ehkä sitä joskus itsekkin uskaltautuisi lavalle!

Muttamutta, näistä asioista lisää tuonnempana, koska tämä postaus koskee blogiani, sillä Traconin aikana sain myös siskoni suostuteltua kirjoittamaan yhteisblogia, siispä ennen Cosplay Pun:ina tunnettu blogini on muuttunut Pun Cos:ksi! *taputuksia* Toivottakaa siis tervetulleeksi toinen Puneista, Lazuliz!

Koska emme ole koskaan ennen pitäneett yhteisblogia kenenkään kanssa, saattaa tässä mennä hetki ennenkuin osaamme molemmat käsitellä tätä systeemiä... Mutta seuraavassa postauksessa siis Lazuliksen esittely ja tulossa mm. Hikarun asun etenemistä, Traconin raportti ja uusia cosplay-haaveita!

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Desucon, kiireiden con

Juu-u, niin siinä vain kävi etten saanut loppujen lopuksi valmiiksi sitä Hikarun asua, se olikin sitten hankalampi toteuttaa kun kuvittelin, eli aikaa tarvitsisin paljon enemmän kuin mitä käytettävänä oli.. Innostuskin lopahti jonkin verran koko asuun, joten tuskin tämän vuoden coneissa sitä tullaan näkemään, katsellaan uudestaan sen asun kohtaloa ensi vuonna! Paljonhan siitä ei ole tekemättä, pitäisi vain koota ja liimailla yms... Blogiin en tekstiäkään ole viime aikoina paljon kirjoitellut, lähinnä siksi että viimeisen kuukauden ajan olen valmistautunut uuden perheenjäsenen tuloon ja viikko ollaan nyt kimpassa asuttu (lemmikki siis kyseessä). Uskoisin myös tältä tiimoilta olevani jokseenkin kiireinen; kesätyöt vievät myös aikansa aikataulustani. Mutta inspiraation kipinä iski Desussa, Traconiin toivottavasti saadaan vähän erilaista pukua aikaan :D Siitä lisää kun aloitan sen tekemisen.

 Olisin tietenkin voinut vielä hieman kuvata ihmisiä... Mutta ei voi mitään kun laiskistui ja hengaili vain D:

Mutta Desu! Perjantaina en vielä töiden takia Desuun ehtinyt, joten lauantaina vasta saavuimme conipaikalle. Siskoni lupautui laittamaan Freyan ylleen (itse en olisi enää jaksanut xD), jotta saimme otettua kuvia asusta (lupauduin siis kuvaajaksi, ja sainpa kerrankin sellaisia kuvia asustani joista itse pidän!). Ystäväni Anne tuli myös coniin, todella kiva oli taas nähdä pitkästä aikaa! Hänelle myös lupauduin tekemään Kairin Keybladen hänen cossiinsa ja sain kuin sainkin sen valmiiksi coniin (perjantaina vielä viimeistelin sitä, ei jäänyt yhtään viime tippaan ei...). 

 Lauantaina autoiltiin siis siskon kanssa vuoronperään Lahteen ja conipaikalle, kerrankin olimme suhtkoht ajoissa, eli ennen kymmentä! Tyypillinen Desusää eli vesisade kareili kyllä ilmassa, mutta onneksi lauantaina ei ainakaan pahasti satanut (tai sitten olimme turvallisesti sisätiloissa suojassa). Päätimmekin siis ottaa kuvia saman tien, että saatiin asia alta pois (sekä satamaan ei vielä ollut kovin paljon ihmisiä kerääntynyt). Ohi kulkevien ihmisten katseita oli hauska seurata ja kuunnella kommentteja; tuskinpa koskaan tätä harrastusta ihan kaikki ymmärtävät... Kiitos myös CasualtyCosplay:n Yokille Freya-pukuni noteeraamisesta, oli kyllä hyvä juttuhetki ja enkkutreeni :DD Tällä hetkellä täällä odotellaan innolla millaisen videon CasualtyCosplayn tytöt saavat aikaan, heillä oli hieno video-idea Desusta ja cossaamisesta. Ja mikä huijaus, huh! Kaikki selviää aina lopulta >:)

Siirryimme sitten pikkuhiljaa sisälle ja hakemaan lippuja Eurocosplay-kisaan ja Hall Cosplayn katsantoihin; saimme 2.parvelta paikat ja HUH kun oli kaukana! Ensi kerralla pitää hakea lippu aikaisemmin... Siitä sitten siirryimme taidekujalle ja Anne osti itselleen, kaverilleen ja minulle sellaiset hienot pikkuhama-helmistä tehdyt kaulakorut. Pakko katsoa saman myyjän tarjonta myös Traconissa! Muutenkin hirmu hienoja teoksia taas esillä taidekujalla, harmi että rahaa kuluttaa oli niin vähän (kun ei coneista enää mangaakaan yms. tule ostettua kun on niin kallista). Myyntitiskienkin valikoiman tarkastimme, mutta eipä siellä oikein mitään ihmeellistä ollut. Sielläpä sitten törmättiin myös Kagero II -pelin Alluran cossaajaan Emiliaan ja hänen kaveriinsa Adaan: loppupäivä menikin sitten hengaillessa, kunnes cossi-kisa alkoi. Yllättävän hitaasti tuo aika kuluu kun jotain odottaa..!

Eurocosplay-kisa ei tälläkään kertaa tuottanut pettymystä, oli hieno nähdä hauskoja ja hyvin suunniteltuja esiintymisiä ja hienosti tehtyjä pukuja! Paljon onnea Ilonalle, joka kilpailun voitti; Lontoo kutsuu ja toivottavasti tänä vuonna päästäisiin top 10:iin! Ilmeisesti voittajasta Ilonasta ja hänen esityksestään on jonkinlainen haloo noussut, itse en tähän rupea kantaa sen kummemmin ottamaan, päätös on tehty ja se pitää, turha muiden tai minun siitä napista. Innolla jään toki odottamaan millä asulla Ilona kilpaan lähtee :D

Kilpailun jälkeen kävimme vielä ottamassa muutamia kuvia ja alkoi lopulta nälkä painaa niin pahasti, että Kotipizzaan vei tie. Täytyy sen pienen pizzerian työntekijöille nostaa hattua, kun ihmisiä virtana soljuu sisään ja liukuhihnatyönä niitä pizzoja pitää väkertää..! No, ainakin tuon kolmen päivän aikana he ovat mukavasti rahaa saaneet. Mononoke -ohjelmaa oli vielä tarkoitus mennä katsomaan, mutta väsymys alkoi jo painaa ja oli vielä autoiltava takaisin kotiin, joten lauantai-Desu meidän osalta loppui pizzaan.

Sunnuntaina emme ehtineet coneilla kuin pari tuntia, eikä siinä ajassa oikein mitään ehtinyt ja vähän harmittaa ettei edes AMV-kisaa ehtinyt loppuun asti katsoa! No, ehkä ensi kerralla sitten, kun asiat on hieman paremmin järjestetty etukäteen... Kaiken kaikkiaan hyvin touhuntäyteinen viikonloppu, niin yksityiselämän kuin conielämän puolelta. Nyt odottamaan Traconia!

Niin, niitä kuviakin tuli siis otettua, tässä nyt muutama;

Sibbe-talon viereisessä "satamassa" sai upeita kuvia otettua!





Tässä näette sitten millainen siitä bladesta loppujen lopuksi tuli :D Itse en ole ihan täysin tyytyväinen, mutta ilmeisesti se kuitenkin kelpasi ;) Pitääkin sitä maksua tässä muistaa vielä pyytää... >:D

Tottahan toki siskostakin ja Freya-puvusta kuvia tuli otettua; osa on dA:han laitettu ja tähänkin voisin muutaman tyrkätä:


Oikeanpuoleisessa kuvassa on taas VARSIN "freijamainen" poseeraus, miettikääpä jos Freyasta olisi tehty tuollainen toisen perään haikaileva romantikko... xD

Vielä yksi kuva tuolta kätköistä löytyi, oli kyllä aikamoinen yllätys kun huomasin seuraavan cossittavan hahmon eli Kagero II: Dark Illusion -pelin Alluran! Sisko joskus menneisyydessä osti pelin ja koukuttui siihen täysin, oli hänellekin suuri yllätys, että hahmoa cossataan Suomessa, kun sitä ei oikein muualla maailmassakaan cossata. No, tästä kehittyikin sitten alku coniystävyydelle, juttua riitti vaikka kuinka paljon! Emilian (kuvan cossaajan) ja hänen ystävänsä Adan kanssa tuli sitten melkein koko con hengailtua :D Kyllä cossaaminen on hyvä harrastus!

Niin hieno *__*

Mudda, sellainen con-raportti tällä kertaa ja ei muuta kuin seuraavaan kertaan ;D

lauantai 7. huhtikuuta 2012

What is happening now?

Well, this is happening :--------D I will just leave this here!
(video by SprinkleThis)


 I can really relate to this...

"I'm so gonna cosplay this! I'm so gonna cosplay this!" <--- Every time! :----D
"I will start my diet tomorrow..." <--- INDEED :---D
"Why can't my costume just sew itselfff?!" <--- ... My thoughts exactly xD

perjantai 30. maaliskuuta 2012

World of Wigs

Eipä ole tullut tehtyä noita Desu -cosseja eteenpäin oikeastaan ollenkaan, koulu ja miljoonat tehtävät pukkaavat päälle (nytkin pitäisi jatkaa japanin luentojen opintopäiväkirjaa, mutta päädyin kuitenkin kirjoittamaan tänne,  koska pakko pitää vähän aikaa taukoa!). Muttasiisettä, koska WIP-postausta en voi tehdä, teenkin sen sijaan pienen esittelyn kaikista peruukeista, joita sisko-kullan kanssa ollaan vuosien varrella shoppailtu. Ajattelin myös kertoa omia kokemuksiani erilaisista peruukki-kaupoista (tosin omat kokemukseni ovat eri kauppojen suhteen vähän huonot, eniten tulee ostettua noita nimittäin ebaysta..).

Aivan ensimmäisen peruukin ostin Muumipeikko-gijinka -cossiini joskus moonta vuotta sitten (taisi olla Kaapelitehtaan Animeconiin tehty se asu :o ), mutta silloin en vielä omistanut Electronia (tai tarkemmin sanottuna siskoni ei omistanut; tilaamme nimittäin kaikki peruukkimme hänen paypalinsa kautta, koska olen niin torvi etten itse osaa tehdä itselleni paypalia :---D ). Mutta, gijinkaa varten tarvitsin valkoisen peruukin ja kävin varmastikin KAIKKI suomalaiset naamio-kaupat/pilailupuodit/yms. yms. läpi, enkä löytänyt sopivaa. Päädyin silloin ostamaan pitkän valkoisen peruukin ja leikkaamaan sen (onnistui niin huonosti että vannoin etten enää koskaan rupea sen kummemmin peruukkeja leikkaamaan.... Hirveän näköistä oli se!)... Koska tämä tekele ei miellyttänyt, päädyin sitten ostamaan toisen, polkkamallisen valkoisen peruukin ja käytin sitä. Mitä opin tästä? En leikkaa itse peruukkeja ENKÄ osta suomalaisista naamiointi-liikkeistä enää peruukkeja, niiden laatu oli jotain niin karmaisevaa hintaan nähden että pitäkööt mokomat!

Sitten tuli se hetki jolloin siskoni teki paypalin ja kokeilimme ensimmäisen peruukin ostoa! Se oli jännittävää aikaa se, koska ei oikein tiennyt mitä pitäisi odottaa... Aivan ensimmäinen Ebay -peruukkihankinta oli siis alla oleva peruukki:

  (ensimmäisessä kuvassa oleva letti on itseasiassa "hair extensioneista" tehty, siksi siis irroitettava!)

Tämä peruukki hankittiin (yllätys yllätys) Magic Knight Rayearthin Hikaru -cossiani varten ja yllätys oli erittäin positiivinen kun saimme sen (hintaa taisi olla postikuluineen n.15e): laadultaan peruukki on mahtava, ja leikkaus yms. niin mahtava että tuota on useampaankin otteeseen pidetty myös vapaa-ajalla. Yritin nyt etsiä samaa peruukkia Ebaysta, mutta en löytänyt enää... Mutta kaiken kaikkiaan olen erittäin tyytyväinen peruukkiin, väriin yms. (en tiedä olenko niitä harvoja jotka vain eivät pidä Hikarun vaaleanpunaisista hiuksista?) Letistä vielä sen verran, että on MAAILMAN HANKALIN asia löytää juuri oikeanvärisiä lisäkkeitä internetin saloista, mutta muutaman vääränvärisen extensionin jälkeen sitten tärppäsi: tuosta huomaa vain hyvin läheltä katsottuna että väri on hieman erilainen. Noita extensioneita pitää kyllä ostaa muutama lisää vielä, en ole ihan tyytyväinen tuohon letin paksuuteen...

Tästä positiivisesta yllätyksestä rohkaistuina tilasimme sitten seuraavan peruukin, joka kuuluu tietenkin samaan sarjaan, MKR:n Fuu:


 (huomaattekin ehkä että tähän ei ole vielä tehty "kiharoita" :) )

Tämäkin peruukki on (ainakin minusta), erittäin hyvälaatuinen ja luonnollisen näköinen. Hintakaan ei kauheasti puristanut, olisikohan tämäkin ollut siinä 10-20e:n hujakoilla. Fuullahan on hieman "kiharaa" hiusten latvoissa ja monia keinoja kokeilimme saadaksemme vähän sisäänpäin noita kääntymään, mutta se ei oikein meinannut onnistua... Lopulta sitten pidimme muutaman viikon papiljotteja tuon hiuksissa ja kyllä ne sitten pysyivätkin... Sen pari päivää mitä con kesti.. Tällä kertaa yritämme saada ne pysymään hieman pidemmän aikaa! Tätä peruukkia tulen itsekin sitten käyttämään, salaisessa läppä-cossissa >:)

Seuraavasta peruukista ei sitten olekaan kuvaa, koska SITÄ EI KOSKAAN TULLUT!! Eli näin, kerranhan elämässään sitä ihmisen pitää tulla huijauksen kohteeksikin, ja se hetki tuli meidän kohdallamme tällöin... Eli ostimme biddauksessa olleen, erittäin halvan peruukin (postareineen kymmenen euron luokkaa), mutta sitä ei koskaan tullut. Tästä viisastuneena minä itse ainakin päätin että biddauksessa olevat peruukit saavat jäädä omaan rauhaansa, mieluummin ostan buy it now:na kuin bidistä... Luotto niihin meni kertaheitolla!

Vähään aikaa tämän tapauksen jälkeen sitä kyllä mietti että kannattaako enää ostaa ollenkaan mokomia, kun ei viitsisi rahojaa tuhlata sellaiseen mitä loppupeleissä ei sitten saakaan... Mutta cossi-into vei sitten tässäkin voiton, ja seuraavaa hahmoa cossatessa olisi pakko käyttää peruukkia:


Elikkäs, tarkoitukseni oli cossata viime syksyn Traconissa Card Captor Sakuraa, mutta kesällä tuli into Freyan tekoon, jolloin tämä suunnitelma siirtyi tälle vuodelle, mutta onpahan sitten peruukki valmiina! Koska en itse halua leikata peruukkejani TAI viedä leikattavaksi, ostan mieluummin valmiiksi stailattuja peruukkeja. Kyseinen peruukki on täältä ostettu. Niinkuin kaikkien "valmiiksi" stailattujen peruukkien kanssa, täytyi tätäkin sen tullessa itse muoksia paremman näköiseksi... Ja niinkuin olin vannonut etten leikkaisi enää yhtään peruukkia! Noh, tässä hiukset olivat AIVAN liian pitkät, noita pidempiä hapsuja ei meinannut aluksi ollenkaan nähdä ja sen lisäksi etutukka oli niin pitkä ettei eteensä nähnyt! Tuo keskellä oleva "haarake" ei myöskään pysynyt ollenkaan kuosissa ja sitä piti muokata myös, vähän hiuslakalla ja narulla että sen sai pysymään ylhäällä. Mutta en siltikään ollut tyytyväinen, joten eräänä päivänä otin sakset taas kätösiini ja roisisti leikkasin tukkaa lyhyemmäksi. Takaa se onnistui paljon paremmin kuin osasin kuvitella, mutta uskoisin että se johtuu myös siitä että peruukki on laadullisesti paljon parempaa materiaalia kuin nämä Suomi-peruukit. Ehkä tässä itse uskaltaisi joskus lähteä muokkaamaan peruukkeja.

Koska tarkoituksena oli, että Sakuran mukana olisi myös Syaoran, ostimme siskolleni peruukin sitä varten. Ebayn kanssa saa kyllä olla aina varovainen, koska nytkin reference-kuva seuraavasta peruukista oli AIVAN erinäköinen kuin peruukki, joka meille tuli (mitä opimme tästä? Ei kannata ostaa peruukkia josta on olemassa vain yksi kuva ja sekin ihmisestä joka cossaa peruukki päässä... Itse luotan enemmän myyjiin joilla on kuvia peruukista peruukkipäässä!)


Tuleeko teille mieleen Syaoran tästä? 8D No ei minullekaan xD Kuvistakin näkee että peruukki on leikattu miten sattuu ja takaletti on AIVAN liian pitkä .__. Sen lisäksi tuota on ikävä pitää päässä koska keskellä on joku ihmeellinen muovinen rengas, joka painaa päätä D: Olin itse jo valmis luopumaan mokomasta, mutta tajusin sitten, että voihan tuota vielä itseasiassa käyttääkin, vaikka cossaamisessa, nimittäin:

 Meiltähän löytyy Nuuskamuikkusen hattu! Hatun kanssa peruukki ei näytä niin pahalta ja itseasiassa siskoni käyttikin tätä abi-päivänä, Nuuskamuikkuillessaan. Ehkä tuota tulee vielä tulevaisuudessa käytettyä, koska  Nuuskis on ehdottomasti yksi sellainen hahmo, jota täytyy jossain vaiheessa cossia!

Vähän aikaa tämänkin tapauksen jälkeen mietti, että kannattaako enää ostaa, kun ei tiedä mitä sitten saa.. Mutta siskoani se ei haitannut, vaan hän meni ja osti seuraavan kaunokaisen:


Tätä peruukkia ei ole tarkoitettu mihinkään cossiin, siskoni vain halusi ostaa itselleen peruukin, jota voisi käyttää myös vapaa-ajalla. Sittemmin myös minä ihastuin siihen ja olenkin useampaan otteeseen käyttäny tuota, niin vapaa-ajalla kuin coneissakin (jos olen ollut ilman cossia). Ehkä sitä itseani viehättää taas pitkä tukka ja nykyisestä lyhyestä on hankalaa (ja kallista) saada pitkää...  Muuten peruukki on hyvää laatua, mutta noiden kiharoiden kanssa saa aina tapella ja etenkin tätä peruukkia pitää hirmuisesti hoitaa!

Sitten siirrymmekin omaan viimeisimpään ostooni, Freyan peruukkiin:


 Siinä vähän kuvaa myös maskista (kyllä, se ei ole mikää kokonaama -maski, vaan tuollainen puolikas, mikä yllätys! ) Hyvälaatuinen peruukki tämäkin ja erittäin mukava pitää päässä (edessäkään olevat hiukset eivät kutita naamaa... Tai voi se johtua siitäkin että on tuo maski, joka vähän pitää hiuksia irti naamasta..) Sitten kuvaa hattu päässä:


Siinä nyt tällähetkellä kotona olevat peruukkimme (jos joku ei vielä tajunnut, niin kaikki nämä peruukit ovat siskoni kanssa yhteisiä). Kun siskoni saa raahattua kotiin Miku Hatsune -peruukkinsa, laitan siitä varmaakin esittelyä muoksimalla tähän samaiseen postaukseen (yksi parhaista Miku peruukeista ikinä! --> koska pidän yksinkertaisesti enemmän niistä peruukeista joissa on takana keskellä jakaus; myös tuon kyseisen peruukki-myyjän Ebay-kaupassa on hienoimpia myytäviä peruukkeja ikuna!) Tulevaisuudessa on vielä hieman auki se, mitä tulee cossaamaan, mutta muutamia varmoja peruukki-ostoksia ovat peruukki Princess Tutulle, uusi yritys Syaoranin peruukin kanssa ja Tsubasan Sakuran peruukki.

Mutta, ensi kertaan! Ties mitä on luvassa silloin! Ja suuri kiitos kaikille uusille lukijoille, mukavaa että blogini kiinnostaa teitä :) <3

~ Punpun

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Work in Progress part 2

Juups, näin sitä on vaan aikaan saatu taas jotain, vaikka yleensä niin ollaan laiskoja! Siskoni tuli siis viime viikonloppuna kämpilleni ja yhdessä sitten väkersimme cosseja, niin kaavoja kuin "accessoreja" (en nyt keksi parempaa sanaa!), mutta siis härpäkkeitä kuten koruja yms. Aika pitkälle päästiin jo, nyt jää sitten pääsiäslomalle hieman vähemmän tehtävää, tosin kaikki suurimmat urakat kuten ompleminen ja proppien tekeminen jäävät kyllä sinne, nyt on suhteellisen paljon tekemistä koulun kanssa ja muutamia tenttejä tulossa, siskolla yo-kokeita ja pääsykoetehtäviä, mutta onneksi on kohta loma!

Tässä kuitenkin nyt kuvia siitä mitä saimme aikaan viikonloppuna:

Desucon 2012 cosplayt: Magic Knight Rayearth - Hikaru & Fuu  ( eli viitat on rakkautta -cosplay)

 
(c) CLAMP

Eli noista ylläolevista puvuista tuo vihreä ja punainen, jos joku ei hahmoja tunnista :--D Ja tässä meidän tuotokset mokomista:


 Yllä olevassa kuvassa on Fuun asun kaavat, sen lisäksi tuli tuo keskellä oleva "lautanen" väkerrettyä, seuraavaksi pitäisi se saada valmiiksi, kunhan tässä ehtii maalaamaan sen, sekä täytyy siihen kuuluva koru tehdä. Hame on vielä hieman ylipitkä, mutta  mieluummin liian pitkä kuin liian lyhyt; sitä tulee varmastikin vielä lyhennettyä tässä matkan varrella. Fuun asu on paljon helpompi kuin Hikarun, mutta minusta ehkä silti hienompi. Sisko tulee siis cossaamaan Fuuta. Tämän lisäksi väkersin asuun kuuluvan käsikorun, mutta siitä en kuvaa nyt ottanut. Kotiin kun tästä pääsee niin aloitamme Fuun miekan ja molempien asujen kenkien suunnittelun / tekemisen. Sinänsä aika jännittävää, koska kenkiä en ole vielä koskaan tehnyt! Vähän haastetta peliin, saa nähdä miten käy..



 Tässä sitten kuvaa omista tuotoksistani, Vähän tuli tenkkapoota miten tuon edessä olevan "läpuskän" teen... Aluksi ajattelin laittaa "lippakangasta" (niille jotka ihmettelevät mitä tämä on, katsokaa kommentit :--D joskus esittelen teille tämän maanmainion kangas-pahvi-mikälieneen!) pitämään sen muodossaan, mutta kuvan mukaan se ei ole sellainen täysin suora, vaan vähän löysä, joten päädyin lopulta siihen, että laitan ainakin yläosaan kovike-kangasta. Saapi nähdä miten käy tämän kanssa, koska tuo viitta tulee varmastikin vetämään noita kankaita... Mutta aina on selvitty näistäkin ongelmista ja helpompi katsella sitten kun pääsee kunnolla kokeilemaan erilaisia tekniikoita. Vyön tein myös, tuo malli on nyt softiksesta, mutta teen" lippakankaasta" siihen vielä "pohjan" jotta se ei varmasti repeä, koska se tulee takaa laitettua kiinni vähän "korsettimaisesti". Olen erittäin hyvä selittämään näitä :---D


Tässä sitten pari kuvaa viitan kanssa. Loppupeleissä siitä ei tule ihan tuon näköinen, oli vain kokeiltava miten sen saisi tuonne alle piiloon ja miten laittaa kiinni. Lopulliseen viittaan tulee myös huppu, niin tähän Hikarun kuin Fuunkin viittaan. Hameesta sen verran, että tuon ylemmän osan tulen vielä varmaan muuttamaan, koska nyt se on tehty vain yhdestä kangas "suikaleesta", ja alkuperäisen kuvan mukaan sen pitäisi olla sellainen "hulmuava", joten puolikelloa tai kelloa olen siihen ajatellut... En pystynyt kuitenkaan kokeilemaan sitä vielä, koska tuo kertakäyttölakana -kangas loppui kesken... Eli kun olette tekemässä monta projektia samaan aikaan niin ostakaa IHMEESSÄ tarpeeksi sitä kangasta! Useampi paketti mieluummin. Kotona on onneksi yksi vielä, mutta lisää on ostettava piakkoin....

Sitten hieman osviittaa uudesta kokeilusta, nimittäin resin -korujen teosta. Muutama hyvä esimerkki miten sitä tulee käyttää ja miten EI...


 Ylimpänä resin-koruja kuivumassa, ostettiin siis ebaysta EasyCast -resiniä, koska siitä on löytynyt niin monia tutoriaaleja internetin syövereistä. Seuraavaksi tulee varmaankin kokeilta Amazing -merkillä olevaa resiniä (muistaakseni), koska tuota EasyCastia sai Suomeen vain 236 millin purkkina, Amazingissä on kaksi kertaa enemmän. Eli ilmeisesti tuo resin on sellaista myrkkyä ettei sitä mielellään Suomeen lähetetä, mutta onneksi muutama mukava ihminen löytyy ebaystakin; sellainen siis joka myy kohtuu hinnalla. Moni pyytää aivan käsittämättömiä summia tuosta töhnästä... Ja varsinkin jos haluaisi ostaa isomman pötelin kerralla.

Ja tässä sitten kuvaa hieman epäonnistuneesta castaamisesta... Eli MUISTAKAA HERRANJESTAS jos näitä teette että varmistatte hardenerin ja resinin määrän, että molempia on YHTÄ PALJON. Tässä kävi sellainen pieni viba että hardeneria tuli liian paljon (niin, sitä miekin ihmettelen miksei ne kovettuneet, vaikka laitoin hardeneria liian paljon... luulisi että silloin ne vasta kovettuisivatkin) Hieman v*tutti kun tajusin tämän idioottimaisen virheen, mutta kyllä tuosta virheestä sentään oppi: seuraavat onnistuivat perin mainiosti! Tässä hieman kuvaa:


Eli siinä valmiita resin "koruja", pitäisi vielä hieman "kiillottaa" niitä kun tässä ehtii... Mutta kaiken kaikkiaan positiivinen kokemus tämä resinin käyttö, harmittaa vain ettei mokomaa ainetta ole Suomessa saatavilla kovin helposti... Ne harvat mitä olen löytänyt ovat olleet Ice Resiniä ja aivan liian kalliita määräänsä nähden... Ei mikään ihme siis että ulkomailla kun on saatavilla resiniä ja muita aineita tällaisiin töihin, tulee cosseistakin hieman hienompia... Mutta ehkä joskus nämäkin mössöt rantautuvat meille!

Ja viimeiseksi vielä muutama kuva eräästä muusta "korusta"; tuo MKR OVAn oval-koru tuli hetken mielijohteesta tehtyä, lähinnä siksi että oli pakko kokeilla miten noita koruja sitten voisi tehdä, pystyykö yhdistämään massoihin yms. OVAn asut nähdään joko Desu Frostissa tai Desussa ensi vuonna siis, sitä odotellessa!


Mutta, nyt koulujuttuja väkertämään, ensi kertaan! Taas juttua on luvassa joko WIP -cosseista ja propeista tai sitten jotain tavallisempaa hölynpölyä cossaamisesta :D See you then!
~ Punpun