lauantai 18. lokakuuta 2014

Paroni WIP eli "kuuma kissa"

Huh, otinpa itseäni niskasta kiinni ja vihdoin kirjoitin blogiin postausta ^^'


Alunperin oli tarkoitus tehdä Paroni 2013 Traconiin, mutta sitten se jäi tekemättä. Suurin murheenkryyni oli oikeastaan Paronin pää, sillä en halunnut siitä niin massiivista kuin furryjen päät ovat. Tulikin etsittyä kaikenlaisia furrypäiden tutoja, ja aluksi oli tarkoitus tehdä pää vaahtomuovista. Ajattelin tosin myös, että saisin pienen pään tehtyä kanaverkosta, mutta sen saaminen päähän olisi ollut mission impossible. Kaikkea tuli mietittyä, mutta lopulta palasin vaahtomuoviin.

Pahoittelen huonoa laatua, kännyn kamera ei ole paras mahdollinen :-D
Aloitin pään teon leikkaamalla vaahtomuovista kerroksittain palasia, jotta saisin päästä kissan pään muotoisen. Mummin kissa oli hyvä malli, kun en jaksanut tihrustella aina kännykän pientä ruutua. Nuppailin osat kiinni styroksipäähän jossa oli kommandopipo, ja leikkelin sitten hiukan saadakseni oikean muotoisia ja kokoisia paloja. Kuumaliimaa paloihin ja pää kasaan. Kuumaliimasta tulee muuten hiukan huuruja, joten en suosittele laittamaan tuollaista päähän heti liimaamisen jälkeen.


Homma jatkui teipin ja saksien kera. Teippasin pään ja merkkasin missä on valkoista ja missä oranssia. Leikkasin sitten palat pois ja nipsaisin palasia parista kohdasta auki jotta saisin ne suoriksi (nämä osat sitten ompelin muotoonsa takaisin).


Sitten piirsin palaset kankaaseen ja leikkasin ne. Muistakaa aina katsoa se karvan suunta; sain tehdä muutamat palat uudestaan kun unohdin katsoa suunnan. Onneksi kangasta oli todella paljon siihen nähden mitä pää söi itseensä. Kappaleet kiinnitin toisiinsa käsin jotta kangas ei jää niin tiukasti osien väliin.


Asun parsin kasaan aika nopeasti, sillä paidan tein vain mallailemalla ja housut ihan oikeiden kaavojen kanssa. Sitä sai sitten olla nuppailemassa ja ihmettelemässä mistä pitää kaventaa että saan sen mahdollisimman tyköistuvaksi. Ihan hauskaa puuhaa sinänsä, kun asun pystyi niin helposti heittämään niskaansa nähdäkseen mistä pitää ottaa ja paljon. Mallinuken päällä asua oli hankala tehdä, kun noita rintoja ei saa pois :--D hieman häiritsivät mallailemisessa, siksi parempi kun kokeili päälle. Käytin vanhoja kenkiäni shoecovereiden alla, sillä tajusin että ne sopivat paronille täydellisesti. Ei tarvinnut lähteä etsimään kenkiä tällä kertaa, mikä oli mukavaa vaihtelua.

Viitan tai shoecovereiden teosta minulla ei ole kuvia; olen niin huono dokumentoimaan tätä tekemistä kun tulee vain tehtyä asioita flow:n viemänä, eikä kuvaamista ollenkaan siinä tohinassa muista... Varsinkin kun hommat aloittaa pari viikkoa ennen conia :') Viitassa sain apua kaikkitietävältä suurelta gurulta, eli äidiltäni. Kun paronin viitta ei ole sellainen "rypytä kangasneliö ja heitä se päälle", vaan se on tyköistuva, eikä kaavaa ollut (äitini on kaavoitus-senseini xD). Hän sitten neuvoi käyttämään muotolaskoksia, ja minähän toteutin :D



Valkoiset hanskat löysin rautakaupasta, olen aivan uuno hanskojen teossa nimittäin. Nenän tein Paronille massasta ja liimasin kiinni, suun tein ompelemalla, ja silmät ovat Punumilta jäänyttä kangasta Harun takahärpäkesydämestä. Laitoin kolme kerrosta kangasta päällekkäin jotta omat kasvoni eivät näkyneet läpi, mutta näin itse vielä ulos. Liimasin kankaat softis paloille, jotka olivat silmien kokoiset saadakseni myös enemmän syvyyttä silmiin. Olin kauhea ihminen ja piirsin vain tussilla silmien iirikset, en keksinyt muutakaan millä ne olisi saanut tehtyä :'---D


Hattuja en ole koskaan ennen tehnyt, joten oli ihan hauskaa kun pääsin tekemään uusia asioita. Leikkasin lippapahvista (kun edelleenkin tietäisi tämän oikean nimen :DD) oikeanlaiset rinkulat ja rakensin hatun niiden päälle. Sulat ostin pilailupuodista, ja pakko sanoa että ihania sulkia ovat <3


Maski tuli tehtyä softiksesta, jota leikkasin kaksi palaa, toisen alle ja toisen päälle. Akryyliä päälle ja voila, liimauksen jälkeen se olikin jo valmis. Liimasin kaksi nuppineulaa maskin sisään jotta se pysyisi Paronin kuonossa kiinni. Sen verran oli siinä vaahtomuovia etten itseäni päässyt maskilla pistelemään kokeilujen enkä conin aikana.

Huomasin vasta conin jälkeen kun katsoin Paronin kuvaa tarkemmin että puvussa on halkio vyötäröstä alaspäin takissa (ja omia kuvia katsellessani totesin että pää on hiukan iso, mutta pienemmäksi sitä ei saa :x). Tulen muokkaamaan takin oikeaksi Mimiconiin 2015, ja housut joudun tekemään uudestaan, sillä halkion kanssa näkyvät napit joilla housut pysyvät kiinni. Referenssin tarkistus on ihan kannattavaa cossia tehdessä. Tämän jälkeen olenkin tiiraillut kuvia hiukan tarkemmin kun olen cosseja väkertänyt...

Paroni oli mukava cossi käyttää, jos unohtaa sen että Paronin pää on sauna kesäisin. Asun kanssa voi liikkua vapaasti ja tuntuu siltä kuin olisi vain arkivaatteet päällä eikä cossia kun päätä ei laita. Ja bindaus on kivaa :)

Seuraavaan kertaan,
-Lazuliz