maanantai 9. kesäkuuta 2014

Desucon-viikonloppu 2014

(anteeksi mielikuvitukseton otsikko, ei vaan keksinyt mitään jännää)
Nyt ennen Harun ja Paronin WIP-postausta saatte meidän raportin Desusta, joka oli tänäkin vuonna hieno tapahtuma! :D

Perjantai

Perjantaina meillä piti olla Ghibli-miitti, mutta en ollut saanut Harun pukua vielä valmiiksi, joten itse jäin kotiin ompelemaan ah-niin-ihania hihoja... Vähän harmittaa, koska olisin halunnut nähdä Jussi Karin eeppisen lava-ilmestymisen :--D

Itsehän pääsin paikan päälle, sillä piti viedä mahdollisimman aikaisin kirpparikamat myyntiin. Kävin avajaisissa ja sen jälkeen kuuntelin luennon Vähän homot mechapilottipojat ja kansainvälinen finanssikriisi, mikä olin hyvin viihdyttävä. Luennolla oli asiaa Code Geassista ja Guilty Crownista (jotka olen molemmat katsonut), sekä Velvravesta ja Buddy Complexista. Luento burgeroi hyvällä tavalla sarjoja ja niiden aiheita (ja homoilua :------D), kun itse olen sellainen ihminen jota liiallinen burgerointi ei oikein innosta pidemmän päälle. Olisin voinut luentoa vielä kuunnella puolisen tuntia enemmän, mutta aikarajat tulevat vastaan ja kaikki hyvä loppuu aikanaan. Jäin vielä rytmipeli pisteelle hengailemaan luennon jälkeen, vaikka oli tarkoitus mennä suoraan kotiin. Pääsin kuitenkin vielä suhteellisen järkevään aikaan lähtemään 8 maissa illalla. 
~Lazuliz

Lauantai

Lauantai lähti meidän osalta hyvin nihkeästi liikkeelle... Pakkaus jäi niin viime tippaan, että jouduimme palaamaan kahdesti hakemaan tarvittavia, mm. bindejä xD Mutta matkaan selvittiin ja yhdentoista maissa olimme Sibbe-talolla, josta kävin ensin hakemassa oman rannekkeeni ja sitten menimme Lazin kanssa pukuhuoneille vaihtamaan cossit. Oli kyllä ihan mukavan väljää pukuhuoneessa, kun noin myöhään tuli xD Ongelmia pukujen laitossa ei oikeastaan ollut, paitsi että omassani se vihreä sydänkuvioinen "kauluri"-juttu ei meinannut millään pysyä pystyssä, sisällä vielä joten kuten, muttei millään ulkona tuulessa... Se sitten korjattiin myöhemmin asianmukaisesti laittamalla mokoma hakaneulalla kiinni peruukkiin xD luovuus ja silleen... Mokomakin sydän oli kyllä muutenkin niin suuri murheenkryyni puvunteon aikana ettei ole tosikaan, mutta siitä lisää myöhemmin.

Sitten tapahtui jotain sellaista, johon en ollut ollenkaan varautunut; kuvaajia ja ihmisiä jotka tulivat kehumaan cossejamme tuli solkenaan vastaan. Pukua tehdessä mietin vain, ettei moni varmaan tunnista, tai jos tunnistaakin niin ei noteeraa, koska muutaman ihmisen kanssa jutellessa joskus aikoja sitten Kissojen valtakunnasta, kuulin kommentia miten he eivät pitäneet elokuvasta ja ei ole kunnon Ghibliä ja piirustustyyli on huono... Nyt kun kohtasi ihmisiä, jotka pitävät kyseisestä elokuvasta, olin ihan hirmuisen onnellinen ja iloinen siitä, että puvun tein. Jos jotkin hetket pitäisi nostaa conin kohokohdiksi, niin ne olivat nuo hetket, jolloin pääsi yhdessä muiden kanssa juttelemaan elokuvasta ja jakamaan rakkautta sitä kohtaan :)

kuva (c) Bardiel
Puvuissa emme kunnolla voineet käydä ohjelmissa, joten lauantain osalta ohjelmien käynti jäi välistä (anteeksi!). Kävimme kuvailemassa cosseja Bardielin kanssa ulkona, kun kerrankin sattui hyvä sää Desuun (tosin desusää ei pettänyt tälläkään kertaa, se onneksi tuli sitten vähän myöhemmin :--D ). Lazilla oli jonkin verran ongelmia Paronin pään kanssa, enkä ihmettele, koska se 25+ astetta voi furry-päässä tehdä todella tiukkaa, varsinkin kun ilmaa on niin vaikea saada. Tapasin myös muutamia ystäviäni ulkokuvauksien aikana, aina on kiva tavata niin nettituttuja kuin irl-kavereitakin :3 <3 Palasimme suht nopeasti kuitenkin sisälle, koska Lazille tuli puvussa liian kuuma. Hän lähti ottamaan cossinsa pois, itse pidin vielä omaani päällä, koska se ei aiheuttanut mitään suurempaa tuskaa.

Paroni oli kuuma, vaikka sitä nyt odotinkin kun asu itsessään on tumma ja pää ei päästä ilmaa läpi tarpeeksi hyvin, jolloin jouduin ottamaan pariin otteeseen pään pois päivän aikana. Voisin verrata päätä saunaan, siltä se ainakin tuntui xD
~Lazuliz
ei voi aina olla niin serious xD
(c) Bardiel
Sitten tapahtui jotain muutakin odottamatonta, nimittäin minua tultiin pyytämään Hall Cosplay-kisaan. Paronikin sai kutsun, mutta Laz päätti ettei jaksanut enää laittaa asua päälle, toki siinä sen laittamisessakin aikaa olisi kulunut (olisi kuitenkin ollut niin hienoa kisata yhdessä!). Laz ja Bardiel sitten suostuttelivat minut ottamaan osaa kisaan. En ollut todellakaan tähän varautunut, tietysti mietin että puvulla voisi olla mahdollisuuksia päästä kisaan, mutta saavuimme con-paikalle niin myöhään, etten uskonut mitään kutsua tulevan. Ja sitten bang! Kolmen aikaan cosplayvastaava ohjasi minua kohti bäkkäriä ja tuomarointi oli siitä kymmenen minuutin päästä xD Kaikki tapahtui jotenkin niin nopeasti, tunsin tuomaroinnissakin olevani todella epäsiistin näköinen, kun en kunnolla ehtinyt ehostautua Dx Mutta tuomarit olivat mukavia, juteltiin niitä näitä todella rennolla asenteella :) Lavakysymykset ja kaikki valmistautuminen meni vähän silleen "öö,I dunno, en oo valmistautunu tähän henkisesti :DD". Bäkkärillä meno oli aivan todella huikeaa, voisin jopa sanoa että kiilaa Yukin ohi iiihan hiuksen hienosti. Tutustuin moniin uusiin ihmisiin ja oli niin kiva jutella kaikista asioista, kiitos teille kun lievensitte stressiä <3 EC-karsintoja katselimme sitten bäkkärin televisiosta, mutta ääni kuului niin huonosti etten itse oikein saanut selvää mitä siellä tapahtui, tosin oman jännityksen takia en olisi ehkä muutenkaan osannut niihin keskittyä. Onneksi kisat kuitenkin kuvattiin ja katselen karsinnat kunhan Bardiel saa kuvamateriaalin netin ihmeelliseen maailmaan. Sitten tulikin meidän vuoro järjestäytyä jonoon ja marssittiin kohti lavaa. Jonossa jännityskin sitten lieveni, oli vain mukava kutkutus mahassa, kun minut lavalle kuulutettiin. Ja en koskaan, koskaan olisi voinut kuvitella saavani niin suuria aploodeja ;__; Olin vain niin iloinen, ei sitä tunnetta oikein voi sanoilla kuvata. Lavalta kipittelin odottelemaan tuloksia sivuhuoneeseen. En todellakaan uskonut sijoittuvani, joten yllätys oli todella suuri, kun nimeni mainittiin toisen sijan kohdalla. 
Ilmeeni kun Hall Cosplay
(noei, tämä tuli otettua about tuntia aikaisemmin xD)
yllä vasemmalla EC-kisaajat, oikealla Hall Cosplay-kisaajat
alla vasemmalla EC-kisan voittajat, oikealla Hallin
 

Lavalla sitten jännitin ensimmäistä sijaa, joka meni niin oikeaan osoitteeseen kuin ikinä voi! Anniinan Mononoke-cosplay oli uskomattoman upea, paras koskaan näkemäni *__* (I knew you'd make it ;) ) Onneksi olkoon myös muille voittajille! Ja tsemppiä Rimpulle EC-kisaan :)

Jotenkin koko päivä oli niin overwhelming, että tuli sitä muutama kyynelkin tirautettua. Kun tekee jotain asua pitkään, kun rakastaa hahmoa ja saa niin paljon hyvää palautetta ja vielä palkitaan siitä, kun itse ei ajatellut niinkään paljon huomiota saavansa, ei tunteiden ryöpylle vaan voi mitään. Ymmärrän siis nyt hyvin, miksi palkintojen jako on niin tunteellista monelle.

Kisan jälkeen kävin vaihtamassa vaatteet (myllynkivikauluksen ottaminen pois oli parasta koskaan!), kävimme Bardielin kanssa katsomassa Natsume Yuujinchou-ohjelman (joka oli niin <33) ja ihanan rankkasateen jälkeen lähdimme Lazin kanssa takaisin kotiin.

Sunnuntai

Sunnuntaina lähdimme ihan normivaatteissa liikkeelle, lauantai oli ollut niin rankka, ettemme sitten jaksaneet laittaa Cureja päälle. Sunnuntaina sitten pääsin vihdoin tsekkaamaan taidekujan ja myyntipöytäsalin, tällä kertaa matkaan tarttui vain pari postikorttia kujalta ja Melty kissejä myyntipöydiltä. Sen jälkeen menimme katsomaan esityskisaa, ja vaikka esityksiä olikin vähän, olivat ne hyviä ja viihdyttäviä. Voitto tässäkin kisassa meni kyllä oikeaan osoitteeseen, teitte hienon esityksen pojat :D Ja Bardiel veti hyvän shown, minusta ainakin oli rento ja hyvä juonto, kun otetaan huomioon että tämä oli Bardielin ensimmäinen juonto :) Good job! Esityskisan jälkeen menimme katsomaan AMV-kisaa, joka tänäkin vuonna ylitti odotukset. Oli niin paljon hyviä videoita, ettei ole tosikaan, ja muutama korvamatokin jäi :D Pakko kyllä tähän sanoa, että te jotka jätitte tyhjiä juissi-purkkeja isoon saliin, hävetkää! Ei voi olla niin vaikeaa viedä niitä roskikseen... Hieman pänni kuljetella toisten roskia roskiin, vaikka con-huumaa onkin niin ei se silti oikeuta roskaamaan (varsinkin kun roskiksia on niin paljon). AMV-kisan jälkeen sitten hengailimme, itse näin taas kavereita (ja tutustuin muutamiin uusiin, ihana löytää omalta opiskelupaikkakunnalta cossaajia, toivottavasti nähdään piakkoin ompeluiden merkeissä :D ) ja Laz meni Bardielin kanssa syömään + haki kirpparikamansa, kunnes tuli päättäjäisten aika.

Eihän meidän olisi Punumin kanssa tarvinnut viedä toisten roskia pois, mutta tuntuu vain tyhmältä jättää jotain niin ilmiselviä purkkeja lojumaan ympäriinsä ja siivoojien riesaksi. Itseäni hiukan häiritsi conihuumassa kovaan ääneen kommentoineet ihmiset takanani esityskisassa, kun yritin kuvata kisaa. Plus penkkiäni potkittiin joten video myös tärisee aika ajoin. Kääntyminen olisi häirinnyt kuvaamista, ja jos olisin asiasta sanonut Punumille niin se olisi myös kuulunut videossa todella hyvin. Ensi kerralla sitten viisaampana tajuan joko a) ottaa kolmijalan tai b) huikata hiljaa ja nopeasti asiasta Punumille. Kuvaamamme materiaali kuitenkin menee nettiin ja sitä ei ole hauskaa kuunnella kommenttiraidan kanssa. 
~Lazuliz

Lievä conkrapula ja conmasennus on ilmassa, onneksi kohta on jo ranta-Yuki ja sitten Animecon, tällä viikolla aloitan myös Peach Makin tekemisen, intoa löytyy ihan todella paljon! Joten seuraavaan kertaan :)

-Punumi

ps. kuvia tuli otettua muutama, lähinnä sunnuntailta ja lauantai-illalta, löytyvät TÄÄLTÄ

8 kommenttia:

  1. Uwaa Haru ja Paronii!! Olitte niin söpöjä ;___; <3<3

    VastaaPoista
  2. Vielä täälläkin paljon onnitteluja sijoittumisesta hall-cosplaysta! Oli ihana nähdä miten onnellinen olit backstagella, ihan itsellä sydän suli!! Ansaitsit sijoituksesi!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiii kiitos tosi tosi paljon! *hali* ;^; vitsit kun miulla leikkasi hitaasti bäkkärillä, en ollenkaan tajunnut että siehän se olit siellä Nonon Dx jotenkin koko tuo kilpailu-tilanne meni niin nopeasti, etten ollenkaan muistanut sanoa miten hieno siun cossi on, etenkin pidin paljon siun hatusta :P

      Poista
  3. Tämäkin vielä onnittelee toisesta sijasta! En tiedä ehdinkö siellä bäkkärillä sitä sanomaan, joten onneaonnea! :3

    ps. hassu Punumi kun et tunnista ihmisiä ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoos! <3 :3 Heh, syytän kisajännitystä ja yleistä bäkkärihälinää (muistissani ei ole mitään vikaa köh köh) :--D

      Poista
  4. Olit kyllä hirmuisen suloinen Haru ja aivan hahmon näköinen! Onnea vielä kertaalleen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi paljon! <3 :) siun Zakuro oli myös mahtava, hienoin jonka olen nähnyt :P pitää ensi kerralla nappasta kuvaa ;)

      Poista