perjantai 30. maaliskuuta 2012

World of Wigs

Eipä ole tullut tehtyä noita Desu -cosseja eteenpäin oikeastaan ollenkaan, koulu ja miljoonat tehtävät pukkaavat päälle (nytkin pitäisi jatkaa japanin luentojen opintopäiväkirjaa, mutta päädyin kuitenkin kirjoittamaan tänne,  koska pakko pitää vähän aikaa taukoa!). Muttasiisettä, koska WIP-postausta en voi tehdä, teenkin sen sijaan pienen esittelyn kaikista peruukeista, joita sisko-kullan kanssa ollaan vuosien varrella shoppailtu. Ajattelin myös kertoa omia kokemuksiani erilaisista peruukki-kaupoista (tosin omat kokemukseni ovat eri kauppojen suhteen vähän huonot, eniten tulee ostettua noita nimittäin ebaysta..).

Aivan ensimmäisen peruukin ostin Muumipeikko-gijinka -cossiini joskus moonta vuotta sitten (taisi olla Kaapelitehtaan Animeconiin tehty se asu :o ), mutta silloin en vielä omistanut Electronia (tai tarkemmin sanottuna siskoni ei omistanut; tilaamme nimittäin kaikki peruukkimme hänen paypalinsa kautta, koska olen niin torvi etten itse osaa tehdä itselleni paypalia :---D ). Mutta, gijinkaa varten tarvitsin valkoisen peruukin ja kävin varmastikin KAIKKI suomalaiset naamio-kaupat/pilailupuodit/yms. yms. läpi, enkä löytänyt sopivaa. Päädyin silloin ostamaan pitkän valkoisen peruukin ja leikkaamaan sen (onnistui niin huonosti että vannoin etten enää koskaan rupea sen kummemmin peruukkeja leikkaamaan.... Hirveän näköistä oli se!)... Koska tämä tekele ei miellyttänyt, päädyin sitten ostamaan toisen, polkkamallisen valkoisen peruukin ja käytin sitä. Mitä opin tästä? En leikkaa itse peruukkeja ENKÄ osta suomalaisista naamiointi-liikkeistä enää peruukkeja, niiden laatu oli jotain niin karmaisevaa hintaan nähden että pitäkööt mokomat!

Sitten tuli se hetki jolloin siskoni teki paypalin ja kokeilimme ensimmäisen peruukin ostoa! Se oli jännittävää aikaa se, koska ei oikein tiennyt mitä pitäisi odottaa... Aivan ensimmäinen Ebay -peruukkihankinta oli siis alla oleva peruukki:

  (ensimmäisessä kuvassa oleva letti on itseasiassa "hair extensioneista" tehty, siksi siis irroitettava!)

Tämä peruukki hankittiin (yllätys yllätys) Magic Knight Rayearthin Hikaru -cossiani varten ja yllätys oli erittäin positiivinen kun saimme sen (hintaa taisi olla postikuluineen n.15e): laadultaan peruukki on mahtava, ja leikkaus yms. niin mahtava että tuota on useampaankin otteeseen pidetty myös vapaa-ajalla. Yritin nyt etsiä samaa peruukkia Ebaysta, mutta en löytänyt enää... Mutta kaiken kaikkiaan olen erittäin tyytyväinen peruukkiin, väriin yms. (en tiedä olenko niitä harvoja jotka vain eivät pidä Hikarun vaaleanpunaisista hiuksista?) Letistä vielä sen verran, että on MAAILMAN HANKALIN asia löytää juuri oikeanvärisiä lisäkkeitä internetin saloista, mutta muutaman vääränvärisen extensionin jälkeen sitten tärppäsi: tuosta huomaa vain hyvin läheltä katsottuna että väri on hieman erilainen. Noita extensioneita pitää kyllä ostaa muutama lisää vielä, en ole ihan tyytyväinen tuohon letin paksuuteen...

Tästä positiivisesta yllätyksestä rohkaistuina tilasimme sitten seuraavan peruukin, joka kuuluu tietenkin samaan sarjaan, MKR:n Fuu:


 (huomaattekin ehkä että tähän ei ole vielä tehty "kiharoita" :) )

Tämäkin peruukki on (ainakin minusta), erittäin hyvälaatuinen ja luonnollisen näköinen. Hintakaan ei kauheasti puristanut, olisikohan tämäkin ollut siinä 10-20e:n hujakoilla. Fuullahan on hieman "kiharaa" hiusten latvoissa ja monia keinoja kokeilimme saadaksemme vähän sisäänpäin noita kääntymään, mutta se ei oikein meinannut onnistua... Lopulta sitten pidimme muutaman viikon papiljotteja tuon hiuksissa ja kyllä ne sitten pysyivätkin... Sen pari päivää mitä con kesti.. Tällä kertaa yritämme saada ne pysymään hieman pidemmän aikaa! Tätä peruukkia tulen itsekin sitten käyttämään, salaisessa läppä-cossissa >:)

Seuraavasta peruukista ei sitten olekaan kuvaa, koska SITÄ EI KOSKAAN TULLUT!! Eli näin, kerranhan elämässään sitä ihmisen pitää tulla huijauksen kohteeksikin, ja se hetki tuli meidän kohdallamme tällöin... Eli ostimme biddauksessa olleen, erittäin halvan peruukin (postareineen kymmenen euron luokkaa), mutta sitä ei koskaan tullut. Tästä viisastuneena minä itse ainakin päätin että biddauksessa olevat peruukit saavat jäädä omaan rauhaansa, mieluummin ostan buy it now:na kuin bidistä... Luotto niihin meni kertaheitolla!

Vähään aikaa tämän tapauksen jälkeen sitä kyllä mietti että kannattaako enää ostaa ollenkaan mokomia, kun ei viitsisi rahojaa tuhlata sellaiseen mitä loppupeleissä ei sitten saakaan... Mutta cossi-into vei sitten tässäkin voiton, ja seuraavaa hahmoa cossatessa olisi pakko käyttää peruukkia:


Elikkäs, tarkoitukseni oli cossata viime syksyn Traconissa Card Captor Sakuraa, mutta kesällä tuli into Freyan tekoon, jolloin tämä suunnitelma siirtyi tälle vuodelle, mutta onpahan sitten peruukki valmiina! Koska en itse halua leikata peruukkejani TAI viedä leikattavaksi, ostan mieluummin valmiiksi stailattuja peruukkeja. Kyseinen peruukki on täältä ostettu. Niinkuin kaikkien "valmiiksi" stailattujen peruukkien kanssa, täytyi tätäkin sen tullessa itse muoksia paremman näköiseksi... Ja niinkuin olin vannonut etten leikkaisi enää yhtään peruukkia! Noh, tässä hiukset olivat AIVAN liian pitkät, noita pidempiä hapsuja ei meinannut aluksi ollenkaan nähdä ja sen lisäksi etutukka oli niin pitkä ettei eteensä nähnyt! Tuo keskellä oleva "haarake" ei myöskään pysynyt ollenkaan kuosissa ja sitä piti muokata myös, vähän hiuslakalla ja narulla että sen sai pysymään ylhäällä. Mutta en siltikään ollut tyytyväinen, joten eräänä päivänä otin sakset taas kätösiini ja roisisti leikkasin tukkaa lyhyemmäksi. Takaa se onnistui paljon paremmin kuin osasin kuvitella, mutta uskoisin että se johtuu myös siitä että peruukki on laadullisesti paljon parempaa materiaalia kuin nämä Suomi-peruukit. Ehkä tässä itse uskaltaisi joskus lähteä muokkaamaan peruukkeja.

Koska tarkoituksena oli, että Sakuran mukana olisi myös Syaoran, ostimme siskolleni peruukin sitä varten. Ebayn kanssa saa kyllä olla aina varovainen, koska nytkin reference-kuva seuraavasta peruukista oli AIVAN erinäköinen kuin peruukki, joka meille tuli (mitä opimme tästä? Ei kannata ostaa peruukkia josta on olemassa vain yksi kuva ja sekin ihmisestä joka cossaa peruukki päässä... Itse luotan enemmän myyjiin joilla on kuvia peruukista peruukkipäässä!)


Tuleeko teille mieleen Syaoran tästä? 8D No ei minullekaan xD Kuvistakin näkee että peruukki on leikattu miten sattuu ja takaletti on AIVAN liian pitkä .__. Sen lisäksi tuota on ikävä pitää päässä koska keskellä on joku ihmeellinen muovinen rengas, joka painaa päätä D: Olin itse jo valmis luopumaan mokomasta, mutta tajusin sitten, että voihan tuota vielä itseasiassa käyttääkin, vaikka cossaamisessa, nimittäin:

 Meiltähän löytyy Nuuskamuikkusen hattu! Hatun kanssa peruukki ei näytä niin pahalta ja itseasiassa siskoni käyttikin tätä abi-päivänä, Nuuskamuikkuillessaan. Ehkä tuota tulee vielä tulevaisuudessa käytettyä, koska  Nuuskis on ehdottomasti yksi sellainen hahmo, jota täytyy jossain vaiheessa cossia!

Vähän aikaa tämänkin tapauksen jälkeen mietti, että kannattaako enää ostaa, kun ei tiedä mitä sitten saa.. Mutta siskoani se ei haitannut, vaan hän meni ja osti seuraavan kaunokaisen:


Tätä peruukkia ei ole tarkoitettu mihinkään cossiin, siskoni vain halusi ostaa itselleen peruukin, jota voisi käyttää myös vapaa-ajalla. Sittemmin myös minä ihastuin siihen ja olenkin useampaan otteeseen käyttäny tuota, niin vapaa-ajalla kuin coneissakin (jos olen ollut ilman cossia). Ehkä sitä itseani viehättää taas pitkä tukka ja nykyisestä lyhyestä on hankalaa (ja kallista) saada pitkää...  Muuten peruukki on hyvää laatua, mutta noiden kiharoiden kanssa saa aina tapella ja etenkin tätä peruukkia pitää hirmuisesti hoitaa!

Sitten siirrymmekin omaan viimeisimpään ostooni, Freyan peruukkiin:


 Siinä vähän kuvaa myös maskista (kyllä, se ei ole mikää kokonaama -maski, vaan tuollainen puolikas, mikä yllätys! ) Hyvälaatuinen peruukki tämäkin ja erittäin mukava pitää päässä (edessäkään olevat hiukset eivät kutita naamaa... Tai voi se johtua siitäkin että on tuo maski, joka vähän pitää hiuksia irti naamasta..) Sitten kuvaa hattu päässä:


Siinä nyt tällähetkellä kotona olevat peruukkimme (jos joku ei vielä tajunnut, niin kaikki nämä peruukit ovat siskoni kanssa yhteisiä). Kun siskoni saa raahattua kotiin Miku Hatsune -peruukkinsa, laitan siitä varmaakin esittelyä muoksimalla tähän samaiseen postaukseen (yksi parhaista Miku peruukeista ikinä! --> koska pidän yksinkertaisesti enemmän niistä peruukeista joissa on takana keskellä jakaus; myös tuon kyseisen peruukki-myyjän Ebay-kaupassa on hienoimpia myytäviä peruukkeja ikuna!) Tulevaisuudessa on vielä hieman auki se, mitä tulee cossaamaan, mutta muutamia varmoja peruukki-ostoksia ovat peruukki Princess Tutulle, uusi yritys Syaoranin peruukin kanssa ja Tsubasan Sakuran peruukki.

Mutta, ensi kertaan! Ties mitä on luvassa silloin! Ja suuri kiitos kaikille uusille lukijoille, mukavaa että blogini kiinnostaa teitä :) <3

~ Punpun

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Work in Progress part 2

Juups, näin sitä on vaan aikaan saatu taas jotain, vaikka yleensä niin ollaan laiskoja! Siskoni tuli siis viime viikonloppuna kämpilleni ja yhdessä sitten väkersimme cosseja, niin kaavoja kuin "accessoreja" (en nyt keksi parempaa sanaa!), mutta siis härpäkkeitä kuten koruja yms. Aika pitkälle päästiin jo, nyt jää sitten pääsiäslomalle hieman vähemmän tehtävää, tosin kaikki suurimmat urakat kuten ompleminen ja proppien tekeminen jäävät kyllä sinne, nyt on suhteellisen paljon tekemistä koulun kanssa ja muutamia tenttejä tulossa, siskolla yo-kokeita ja pääsykoetehtäviä, mutta onneksi on kohta loma!

Tässä kuitenkin nyt kuvia siitä mitä saimme aikaan viikonloppuna:

Desucon 2012 cosplayt: Magic Knight Rayearth - Hikaru & Fuu  ( eli viitat on rakkautta -cosplay)

 
(c) CLAMP

Eli noista ylläolevista puvuista tuo vihreä ja punainen, jos joku ei hahmoja tunnista :--D Ja tässä meidän tuotokset mokomista:


 Yllä olevassa kuvassa on Fuun asun kaavat, sen lisäksi tuli tuo keskellä oleva "lautanen" väkerrettyä, seuraavaksi pitäisi se saada valmiiksi, kunhan tässä ehtii maalaamaan sen, sekä täytyy siihen kuuluva koru tehdä. Hame on vielä hieman ylipitkä, mutta  mieluummin liian pitkä kuin liian lyhyt; sitä tulee varmastikin vielä lyhennettyä tässä matkan varrella. Fuun asu on paljon helpompi kuin Hikarun, mutta minusta ehkä silti hienompi. Sisko tulee siis cossaamaan Fuuta. Tämän lisäksi väkersin asuun kuuluvan käsikorun, mutta siitä en kuvaa nyt ottanut. Kotiin kun tästä pääsee niin aloitamme Fuun miekan ja molempien asujen kenkien suunnittelun / tekemisen. Sinänsä aika jännittävää, koska kenkiä en ole vielä koskaan tehnyt! Vähän haastetta peliin, saa nähdä miten käy..



 Tässä sitten kuvaa omista tuotoksistani, Vähän tuli tenkkapoota miten tuon edessä olevan "läpuskän" teen... Aluksi ajattelin laittaa "lippakangasta" (niille jotka ihmettelevät mitä tämä on, katsokaa kommentit :--D joskus esittelen teille tämän maanmainion kangas-pahvi-mikälieneen!) pitämään sen muodossaan, mutta kuvan mukaan se ei ole sellainen täysin suora, vaan vähän löysä, joten päädyin lopulta siihen, että laitan ainakin yläosaan kovike-kangasta. Saapi nähdä miten käy tämän kanssa, koska tuo viitta tulee varmastikin vetämään noita kankaita... Mutta aina on selvitty näistäkin ongelmista ja helpompi katsella sitten kun pääsee kunnolla kokeilemaan erilaisia tekniikoita. Vyön tein myös, tuo malli on nyt softiksesta, mutta teen" lippakankaasta" siihen vielä "pohjan" jotta se ei varmasti repeä, koska se tulee takaa laitettua kiinni vähän "korsettimaisesti". Olen erittäin hyvä selittämään näitä :---D


Tässä sitten pari kuvaa viitan kanssa. Loppupeleissä siitä ei tule ihan tuon näköinen, oli vain kokeiltava miten sen saisi tuonne alle piiloon ja miten laittaa kiinni. Lopulliseen viittaan tulee myös huppu, niin tähän Hikarun kuin Fuunkin viittaan. Hameesta sen verran, että tuon ylemmän osan tulen vielä varmaan muuttamaan, koska nyt se on tehty vain yhdestä kangas "suikaleesta", ja alkuperäisen kuvan mukaan sen pitäisi olla sellainen "hulmuava", joten puolikelloa tai kelloa olen siihen ajatellut... En pystynyt kuitenkaan kokeilemaan sitä vielä, koska tuo kertakäyttölakana -kangas loppui kesken... Eli kun olette tekemässä monta projektia samaan aikaan niin ostakaa IHMEESSÄ tarpeeksi sitä kangasta! Useampi paketti mieluummin. Kotona on onneksi yksi vielä, mutta lisää on ostettava piakkoin....

Sitten hieman osviittaa uudesta kokeilusta, nimittäin resin -korujen teosta. Muutama hyvä esimerkki miten sitä tulee käyttää ja miten EI...


 Ylimpänä resin-koruja kuivumassa, ostettiin siis ebaysta EasyCast -resiniä, koska siitä on löytynyt niin monia tutoriaaleja internetin syövereistä. Seuraavaksi tulee varmaankin kokeilta Amazing -merkillä olevaa resiniä (muistaakseni), koska tuota EasyCastia sai Suomeen vain 236 millin purkkina, Amazingissä on kaksi kertaa enemmän. Eli ilmeisesti tuo resin on sellaista myrkkyä ettei sitä mielellään Suomeen lähetetä, mutta onneksi muutama mukava ihminen löytyy ebaystakin; sellainen siis joka myy kohtuu hinnalla. Moni pyytää aivan käsittämättömiä summia tuosta töhnästä... Ja varsinkin jos haluaisi ostaa isomman pötelin kerralla.

Ja tässä sitten kuvaa hieman epäonnistuneesta castaamisesta... Eli MUISTAKAA HERRANJESTAS jos näitä teette että varmistatte hardenerin ja resinin määrän, että molempia on YHTÄ PALJON. Tässä kävi sellainen pieni viba että hardeneria tuli liian paljon (niin, sitä miekin ihmettelen miksei ne kovettuneet, vaikka laitoin hardeneria liian paljon... luulisi että silloin ne vasta kovettuisivatkin) Hieman v*tutti kun tajusin tämän idioottimaisen virheen, mutta kyllä tuosta virheestä sentään oppi: seuraavat onnistuivat perin mainiosti! Tässä hieman kuvaa:


Eli siinä valmiita resin "koruja", pitäisi vielä hieman "kiillottaa" niitä kun tässä ehtii... Mutta kaiken kaikkiaan positiivinen kokemus tämä resinin käyttö, harmittaa vain ettei mokomaa ainetta ole Suomessa saatavilla kovin helposti... Ne harvat mitä olen löytänyt ovat olleet Ice Resiniä ja aivan liian kalliita määräänsä nähden... Ei mikään ihme siis että ulkomailla kun on saatavilla resiniä ja muita aineita tällaisiin töihin, tulee cosseistakin hieman hienompia... Mutta ehkä joskus nämäkin mössöt rantautuvat meille!

Ja viimeiseksi vielä muutama kuva eräästä muusta "korusta"; tuo MKR OVAn oval-koru tuli hetken mielijohteesta tehtyä, lähinnä siksi että oli pakko kokeilla miten noita koruja sitten voisi tehdä, pystyykö yhdistämään massoihin yms. OVAn asut nähdään joko Desu Frostissa tai Desussa ensi vuonna siis, sitä odotellessa!


Mutta, nyt koulujuttuja väkertämään, ensi kertaan! Taas juttua on luvassa joko WIP -cosseista ja propeista tai sitten jotain tavallisempaa hölynpölyä cossaamisesta :D See you then!
~ Punpun

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Work In Progress part 1

Huoh, koulu on vienyt niin paljon aikaa ettei itselleen ole jäänyt melkein ollenkaan vapaa-aikaa... Onneksi nyt on hieman helpompaa, ei ole ensi viikolle satoja kotitehtäviä, esitelmiä tai esseitä! Ja sisko-kulta tulee nyt vklopuksi tänne, jotta päästään Desun cossit tekemään! Niistä siis päivitystä varmaan ensi viikolla. Mutta nyt hieman WIP -kuvia muutamasta muusta jutusta jota olen tällä hetkellä väkertämässä, eli TADAA! anteeksi kuvien laatu, miulla ei ole muuta kännykkää kuin kameran kännykkä tällä hetkellä käytössä D:

1. Kairi's keyblade : Destiny's Embrace
Elikkäs, kaveri olisi cossamassa ensi Desussa Kairia ja menin sitten lupaamaan että teen tuon Keybladen hänelle :---D En osaa sanoa ei jos proppeja pääsee tekemään! Propit on rakkautta<3 Tietenkin teen tämän materiaalimaksua ja pientä työmaksua vastaan, sen verran aikaa ja rahaa tuon tekemiseen kuitenkin menee. En kuitenkaan lähde hävyttömiä pyytämään, luultavasti lähtee paljonkin alle 50 euron (proppien ostaminen netistä se vasta kallista olisikin!) Saa nähdä, ehkä joskus voisin proppeja tehdä muillekin, tosin ihan tuntemattomille joudun vähän tuota maksua nostamaan propeista, tietenkin riippuen niiden koosta ja materiaalimaksuista + ajan käytöstä. Mutta se ei nyt ole päivän aihe tänään, WIP-kuviahan minä teille lupasin :--D Eli...


 Ensinnäkin piirtelin vähän "kaavoja" keybladelle, sekä mittailin hieman minkä kokoinen mokomasta pitäisi tulla. Päädyin sitten lopulta 90 senttimetriin, itselleni siis mitattuna noin reisien puoleen väliin. (ps. löysin tuohon mallintamiseen ja koon selvittämiseen internetin syövereistä tuollaisen "ääriviivamallin", jos joku tietää kenen tekemä se on niin laittaisin linkkiä mielelläni tähän!)


Sitten seuraava vaihe oli leikata softiksesta (2mm paksuisesta) noita kukkien terälehtiä, jotka sitten kuumaliimalla liimasin kiinni (yleensä liimailen pikaliimalla tai kontaktiliimalla, mutten löytänyt niitä tähän hätään ja pyssy oli mukavasti jo esillä :--D )


Siinä sitten kuvaa millainen kukasta tuli :D Tuo taisi olla ensimmäinen versio tosin, tein toisen sitten tuon jälkeen kun en ollut tyytyväinen, mutta samalla tavalla tehty kuitenkin! Sitten tein "rungon" kukkia ja lehtiä yms. varten, sen avain-osan siis. En halunnut käyttää mitään vaneria yms. lähinnä siksi ettei itseltäni löydy välineitä sen leikkaamiseen ja päädyinkin sitten paspikseen, jota sai halvalla paloina kehystysliikkeestä. Sen nyt luulisi jotenkin kestävän, varsinkin kun sen päällystän vielä joko softiksella tai ihan massalla.


Seuraavaksi mallailin hieman tuotoksia rungon päällä, leikkasin myös lehdet, jotta tulisi vähän kolmiulotteisempi tuosta. Tämän jälkeen liimailin samalla tekniikalla, kuin tuon edellisenkin kukan, uuden auringonkukan. Ensin ajattelin lehtien olevan hyviä pyöreinä, mutta lopulta päädyin leikkaamaan vähän terävämmät niistä. Näyttää paremmalle ja sain tasoitettua kukkaa mukavasti.  Kivasti näkyy taustalla myös ref-kuvani :---D Tuon cossaajan keyblade on yksi hienoimmista joita olen nähnyt! En itse pidä niistä keybladeista jotka ovat todella lättänöitä...

Tässä vaiheessa olen nyt menossa :D paljon on vielä tehtävänä, mutta onneksi on vielä jonkin verran aikaa tehdä! Sen lisäksi täytyy käydä ostamassa putkia ja expanding foamia (mitä hittoa se on suomeksi?!), jotta pääsee kahvaa tekemään :)

2. Card Captor Sakura: Japan / China inspired costume

 (C) CLAMP
Tässä siis referaatti -kuva kyseisestä asusta. Rakastuin designiin samantien, sen lisäksi ku ei ole kauheasti vielä tullut ommeltua tuon Freyan lisäksi, niin ajattelin että tästä olisi hyvä aloittaa :D Suunnitelma tietenkin meni hieman mönkään, kun en joulun jälkeen koulun takia ehtinytkään ompelemaan, mutta tämän asun debyytti onkin sitten Traconissa.

 Sain mallinukkeni viime viikolla <3 Nyt helpottaa asujen teko kun ei itsellään tarvitse koko ajan mallailla :---D

Ja tässä kuva siitä mihin on päästy nyt. Eli olen tehnyt mallin, sekin tosin vähän toisepuoleinen yms. mutta mitä sitä liian tarkkaan tekemään, esim. toista hihaa :--D Mutta tekeminen helpottui aivan valtavasti kun sain tuon mallinuken, ei tarvitse itseä tai siskoa olla koko ajan nuppineuloilla tökkimässä xD Tämä malli on tehty kertakäyttölakanoista, olen huomannut että ne ovat paljon parempia (ja halvempia!) vaihtoehtoja kuin lakanakangas. En myöskään pidä kaavojen tekemisestä kaava-paperille, koska se repeää niin helposti kokeiltaessa D:

Mutta tällaista tällä kertaa, ensi kerralla jotain muuta :D ellei samaa! Who knows! Seuraavaan kertaan <3
~ Punpun