tiistai 18. kesäkuuta 2013

Persona 4 Yukiko ja Sakuya WIP ennen conia


Tällä kertaa saatte hyvin kuvapainotteisen päivityksen viimeisen viikon ajalta ennen Desuconia. Etenkin viimeisenä yönä tuli nukuttua hyvin vähän... Ehkä joskus oppii tekemään hommat ajoissa! Tekstiä ei kauheasti tule, koska tässä viikon sisällä pitää kirjoittaa con-raportti ja muutama sana Desuconissa järjestetystä kahdesta photoshootista.

Koska en ole omasta asustani tänne vielä mitään laittanut, aloitan itsestäni :--D Eli, hahmoni oli siis Yukiko Amagi pelistä Persona 4. Sanottakoon tässä, että omalta osaltani Desu-viikko ei alkanut ollenkaan niinkuin toivoin. Olin koko Desua edeltävän viikon kipeänä, jonka takia jouduin myös kaksi vapaa-päivääni potemaan... Koko cossi tuli suunnilleen yhdessä päivässä väkerrettyä, sen osalta mitä piti tehdä. Onneksi asu ei sen hankalampi ollut! Samalla viikolla kävin myös hakemassa perheenlisäystä, hurmaavan frettitytön, ja osaltaan työt vaikeuttivat myös puvun tekoa (rankkaa hommaa!). Mutta, jotenkin ihmeellisesti sain kun sainkin asun valmiiksi, ja tässä siitä siis hieman kuvia:

hameen paloja :D
eikö tämä olisi hyvä näin? :D
mallailua, tuo villatakki-mikälie on ostettu Mangosta,
olenkin nimennyt tämän cossin puoliksi kaappicossiksi :D
keltaisen viivan maalasin kangasväreillä,
koska sopivaa nauhaa ei löytynyt ja kiire...
tuon merkin painaminen tuohon oli tuskaa...
kolmen laihan ympyrän tekeminen sapluunana on tuskaa...
Ja viimeiseksi leikattu peruukki, Lazuliksen päässä,
huomatkaa hieno herpderp-naaman peitto :D
Noniin, siihen päättyykin sitten oma osuuteni, seuraavaksi puikkoihin astuu Lazuliz (btw, kiva kerrankin ruoskia muita töihin ja katsoa kun joku muu rehkii asunsa kanssa :--D)

-----------------------------------------

 Elikkäs, jäätiin viime kerralla vaaleanpunaisiin siipiin, joten nyt jatketaan kultaisen maalin kanssa pelleilystä.

Maalarinteippi oli taas hyvä ystävä jolla sai viivat suoriksi, sillä sapluuna ei olisi ollut käytännöllinen. Pienet pylpyrät piti katsoa silmäpelillä saman kokoisiksi, mutta onneksi kukaan ei tule mitan kanssa katsomaan miten epämuodostuneita ja eri kokoisia ovat xD

Sitten tuli keskellä olevan kukan vuoro, jossa kesti hiukan aikaa löytää oikea muoto. Eivät olleet niin pyöreät kuin mitä aluksi kokeilin. Pääsi myös käyttämään todella ruosteessa olevia matematiikan taitoja, jotta sain viideksi samankokoiseksi sakaraksi tämän tehtyä (360°:5 olipa vaikea laskutoimitus). Onneksi oli lähettyvillä kolmioviivain, niin näki helposti sitten kulmia mittailla.

Gesso päälle, väri niskaan ja oi ku on kaunis! Alle tulevan pystyi jättämään vähän puolitiehen, sillä eihän se mihinkään näy.

Pieni mallailu ennen kultaisia osuuksia.
Kultainen väri sapluunan kanssa, sillä teippi olisi tuhonnut softiksesta maalatun kerroksen.

Siinä sitten on lopputulos. Tästä ei näy, mutta olin maalannut taustan kiekon tässä välissä mustaksi. Oikeassa valossa kulta näyttää hyvälle, mutta kamera sai värin jotenkin katoamaan vaaleanpunaiseen.

Hameeseen käytin todella paksua kangasta, jotta vekit pysyisivät prässäyksen jälkeen ja mustat legginssit eivät näkyisi läpi. Aika perus hamonen oli, vain vyö tuotti ongelmia, sillä aluksi olin ajatellut maalata nahkan. Hyvä muuten, mutta väri ei pysynyt ja metsästin sitten jotain random kultaista ja vetelin päälle. Voi olla että teen tämän uudestaan, ihan kunnon kultaisella nahalla.

Ennen kypärää tein koko yläosan loppuun (miinus kultaiset koristelut), mutta siitä unohdin ottaa kuvia. Kun itse ottaa kuvia niin unohtaa välillä kameran vain johonkin ja sitten huomaa lopuksi että osa on valmis ja prosessista ei olekkaan kuvia + että yläosan kanssa tuli vähän kiire...

Mutta hommahan meni niin, että otin kaapista vanhan balettipukuni, jonka nuppasin kankaaseen ja tein sen mallista itselleni uuden timmin version. Kädet tein vain putkiloina, sillä vaalea kangas venyi todella hyvin. Vaaleanpunainen taas ei ollutkaan 4-way stretch, vaikka sellaista sen piti olla. Huomasin asian vasta myöhemmin, pitää olla tarkempi ensi kerralla. Sitä kangasta en halua enää käyttää jos mahdollisuudet sen sallivat, sillä se kangas venyi ja paukkui ja teräviä kulmia ei niin vain tehtykkään. Sydämen tekeminen rinnan kohdalle ei ollut hilpeää touhua, tajusin vasta paljon myöhemmin miten kangas käyttäytyy. En vain jaksanut enää painia sen kanssa vaan jätin sen rauhaan.

Tein myös shoecoverit ja hanskat, jotka venyvän kankaan ansiosta olivat suhteellisen simppelit.

Sain mustasta hupparistani harmaan tämän prosessin aikana. Hermoja rauhoittavaa duunia oli.
Kypärän rungon tein kartongista, päälle sanomalehti/liisteri kerros, ja viimeiseksi paperimassa. Sitten massa hiottiin sileäksi (tai niin sileäksi kun sen sai, käytin kyseistä materiaalia ensimmäistä kertaa xD). Lopuksi gessot päälle ja maalaus.


Silmät ovat Fanta-pullosta leikattu irti ja liimattu sitten kiinni. Fiksuna ihmisenä tietenkin tein silmän reiät vasta massojen ja kaikkien jälkeen. Herpaderpa, olisi ollut helpompaa tehdä ne aikaisemmin. Oikealla alhaalla näkyvät sivulle tulevat kukat, jotka ovat softista ja tehty samalla tavalla kuin siipien keskiosat.


Kukat kuumaliimalla kiinni, laskettelupipo päähän ja maski naamalle. Hengittäminen ei ollut ihan helppoa ja liima ei ollut vielä täysin kuiva, joten oli hiukan huuruja tuolla maskin takana. Jos silmät olisivat olleet alempana niin olisin saattanut nähdäkin jotain, mutta no can do, sillä se olisi näyttänyt pahalta.

Kuvia puuttuu taas, mutta jäljellä oli enää kultaisten viivojen teko pukuun, ja siipien kiinnitys mekanismi. Ranneke on softis+muovi+softis, jotta se olisi tarpeeksi pehmeä vielä pehmusteiden kanssa. Se sitten kiinnitettiin saranoilla takana olevaan kiekkoon, jotta rannekkeella on pientä liikkumisvaraa ja helppo saada auki ja kiinni. Kultaiset osat kenkiin ja yläosaan teki Punpun, sillä puku piti olla kantajan päällä maalauksen aikana. Maali kuitenkin loppui kesken ja kaupat olivat jo kiinni, joten puku jäi vielä kesken. Ei se kuitenkaan niin pahalta näyttänyt, joten menin sen kanssa coniin vielä hillumaan.

Jatkan puvun vielä loppuun jossain vaiheessa, sillä takasiivet jäivät tekemättä (tilasin vahingossa liian paksua puupahvia, ja uudet eivät olisi kerenneet kotiin asti).

Se on adios tämän cossin kanssa (ainakin toistaiseksi) ja palaan conitunnelmista puhumaan seuraavassa tekstissä. :)

2 kommenttia:

  1. Mistä oot paperimassaa hommannut ja oliko sitä helppo käyttää? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hobby Pointista hankin, Helsingistä kyseinen kauppa löytyy. Käyttö oli aika helppoa, lutrasi vain jauheen veteen ja sitten antoi vetäytyä jonkin aikaa ennen käyttämistä.

      Poista